Saaristomuseo

Saaristomuseo on erikoismuseo, joka kuvaa saariston kulttuurihistoriaa.
 
Museon pohjakerroksen perusnäyttely kertoo saariston asuttamisesta ja siitä, miten maatalous on onnistuttu mukauttamaan merikulttuuriin. Saariston peruselinkeinojen hylkeenpyynnin, kalastuksen ja linnunmetsästyksen ohella näyttely esittelee myös rannikkopurjehdusta ja luotsausta. Kaiken perusteemana on kuitenkin vene, saaristolaisten tärkein työ- ja kuljetusväline.
 
Museon toisen kerroksen perusnäyttely kertoo veneistä ja veneenveistosta. Näytteillä on esimerkkejä puuvenetyypeistä. Lisäksi näyttely perehdyttää veneenveistotekniikkaan: limi- ja tasasaumatekniikat kuvataan perin pohjin. Viereisessä rakennuksessa on esillä venemoottoreita ja huviveneilystä kertova näyttely.


Javascript is required to view this map.
Reitti museoon Google Maps -sivulla
Museokortti


Osoite
Museotie 1, 07750 Loviisa
Puhelin
040 7602 410
Aukioloajat
Kesäkuun alusta elokuun keskivaiheeseen ke–su klo 12–17
Pääsymaksu
Aikuiset 5 € Lapset alle 15 vuotta ilmaiseksi
Palvelukielet
Palvelukielet varauksesta
Muut linkit